LASKUTUS

 

Voinko siirtää eräpäivää?

Halutessasi voit pyytää eräpäivän siirtoa asiakaspalvelustamme. Voimme siirtää eräpäivää enintään kuukaudella, jos lasku ei ole vielä erääntynyt.

Miksi jatkolasku tulee niin varhain?

Lähetämme jatkolaskun hyvissä ajoin, jotta sinulla on mahdollisuus tehdä muutoksia tilaukseen ennen uuden tilausjakson käynnistymistä.

Miksi minulle on saapunut lasku, vaikka en ole saanut uudesta tilauksesta yhtäkään lehteä?

Lasku saapuu sinulle saman viikon aikana tilauksen ensimmäisen lehden kanssa, riippuen laskun toimitustavasta.

Nämä tilanteet ovat aina tapauskohtaisia ja epäselvissä tilanteissa sinun kannattaa olla yhteydessä asiakaspalveluumme asian selvittämiseksi. Voimme esimerkiksi siirtää eräpäivää, jos lehden jakelu on viivästynyt eikä lasku ole vielä erääntynyt.

Paikkakunnilla joissa laskutuskumppanillamme on käytössä aamujakelu, lasku saattaa saapua sinulle aamupostissa jo ennen ensimmäisen lehden toimittamista.

Huomioithan myös, että Postille tekemäsi osoitteenmuutokset ja jakelunkeskeytykset eivät päivity näille aamujakeluyhtiöille. Tästä syystä on tärkeää, että osoite- ja jakelutietosi ovat meillä oikein.

 

Miten voin maksaa lehtitilaukseni (maksutavat, verkkopankit)?

Voit maksaa tilauksen verkkopankissa, luottokortilla, paperilaskulla, Mobilepay:lla tai e-laskulla riippuen tilaustavasta.

Haluaisin aloittaa/lopettaa e-laskutuksen / OmaPostin / suoraveloituksen. Mitä teen?

E-laskutukseen ja suoraveloitukseen liittyvissä kysymyksissä sinun tulee olla yhteydessä pankkiisi. Me emme ikävä kyllä voi sopia e-laskutuksesta tai suoraveloituksesta asiakkaan puolesta.

OmaPostiin liittyvissä kysymyksissä sinun tulee olla yhteydessä Postiin.

Mikäli asiasi koskee epäselvyyttä laskussa tai laskutusvirhettä, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.

 

Olen maksanut laskun. Miksi saan maksuhuomautuksen?

Maksuhuomatus on lähtenyt, jos maksusi on tullut meille myöhässä laskussa olleen eräpäivän jälkeen. Tällöin huomatuskulut ovat aiheelliset maksettavaksi.

Olet saattanut myös maksaa laskun väärällä viite- tai tilinumerolla. Otathan tässä tapauksessa ystävällisesti yhteyttä asiakaspalveluumme, jotta voimme selvittää tilanteen. Tarvitsemme maksun tiedot (mm. viitenumero, tilinumero ja arkistointitunnus) lisäselvitystä varten eli etsithän ne valmiiksi.

 

Olen maksanut liikaa, miten saan rahat takaisin?

Jos olet maksanut tilauksesta suuremman summan kuin mitä laskuun on merkitty, käytämme liikaa maksetun osuuden automaattisesti seuraavan tilausjaksosi hyväksi.

Mikäli haluat liikaa maksetun osuuden takaisin rahana, olethan mahdollisimman pikaisesti yhteydessä asiakaspalveluumme. Tarvitsemme palautusta varten nimi- ja osoitetiedot sekä tilinumeron.

 

Maksan lehtitilausta useammassa maksuerässä. Millä aikavälillä maksuerien laskut tulevat maksettaviksi?

Mikäli maksat lehtitilauksesi kokonaishinnan useammassa maksuerässä, laskutamme maksuerät laskutusjakson alettua peräkkäisinä kuukausina.

Esimerkiksi jos maksat vuositilausta kolmessa erässä, niin saat kaikki kolme laskua kolmen kuukauden sisällä vuositilauksen alkamisesta.

 

Voinko maksaa laskun pienemmissä erissä ilman, että ilmoitan siitä teille?

Et voi muuttaa laskun summaa itsenäisesti. Sinun kannattaa olla ajoissa yhteydessä asiakaspalveluumme asian selvittämiseksi. Tilanteesta riippuen voimme esimerkiksi siirtää eräpäivää, tai tehdä uuden tilauksen sopivammilla maksuerillä.

 

Miksi olen saanut laskun Intrumilta?

Intrum toimii laskutus- ja perintäkumppaninamme.

Olet siis voinut saada huomatuslaskun Intrumista, tässä tapauksessa tilaus ei ole siirtynyt perintään. Maksamalla laskun tilauksesi jatkuu.

Mikäli olet saanut perintälaskun, otathan ystävällisesti yhteyttä Intrumin asiakaspalveluun saadaksesi lisätietoa tai tehdäksesi heidän kanssaan maksusopimuksen.

Puhelinvaihde: 09 229 111

Voit asioida myös osoitteessa

www.intrum.fi